Festivaalista

Vuoden 2015 Pixelache-festivaali, Living Spaces, hyödyntää laajasti Helsingin urbaanin kaupunkiympäristön tiloja osallistavien ja luovien kulttuurimuotojen leikkikenttänä. Living Spaces festivaali toteuttaa kulttuurisen hajauttamisen logiikkaa ja levittäytyy Helsingin keskusta-alueen lisäksi myös sen reuna-alueille. Festivaalin tapahtumien polttoaineena toimii urbaanin elämän kasvava monimuotoisuus – Living Spaces -festivaali kannustaakin helsinkiläisiä toimimaan myös itse aktiivisina kulttuurihajauttajina!

Living Spaces on kehotus tarkastella arkista kaupunkielämää dynaamisena, verkostoituneena ja itseään säätelevänä järjestelmänä, joka kuhisee monimutkaista ja kaoottista vuorovaikutusta. Vasta muotoaan hakevien taiteellisten, teknologisten ja sosiaalisten toimintojen kautta festivaali tulkitsee kaupunkitilaa joustavasti sekä tarttuu uusiin ja kekseliäisiin toimintamalleihin ja niiden käsitteisiin. Tavoitteemme on uudelleenkuvitella kaupunki leikkikenttänä, positiivisten muutosten hiekkalaatikkona sekä mahdollisuutena nähdä kaupunki toisin ja osallistua sen rakentumiseen.

Vuoden 2015 Pixelache-festivaali Living Spaces haluaa häivyttää rajan kertaluontoisten festivaalien sekä päivittäisten arkirutiinien välillä, ja pyrkii asettumaan suoraan osaksi kaupunkielämää. Toivottavasti tapahtuman aikana luodut uudet yhteydet kestävät pitkään vielä festivaalin virallisen päättymisajankohdankin jälkeen.

Toiminta ja tapahtumat

Festivaali alkaa ennen festivaalia: monet työpajat ja pelit käynnistyvät jo viikko ennen varsinaista festivaalin aloituspäivää. Echo Surveys for Living Spaces on nelipäiväinen tutkimusmatka kaupungin äänimaailmaan, jossa osallistujat kuuntelevat, äänittävät ja leikittelevät erilaisilla äänimaisemilla. Elävät tarinat –työpajassa luodaan kirjoittamisen, kuvataiteen ja performanssin keinoin kuvitteellisia, oikeista kaupunkikohteista inspiroituneita fiktiivisiä kertomuksia. Kierrätysolympialaisissa hylätty puisto muutetaan kisa-alueeksi, jossa joukkueet kilpailevat keskenään luovan kierrätyksen eri osa-alueilla.

Varsinainen Living Spaces –festivaali alkaa keskiviikkona 23.9. Viikissä ruoan tulevaisuutta käsittelevällä Foodycle –festivaalilla, jonka ohjelmisto koostuu seminaareista, keskusteluista sekä mm. viljelijöiden torista. Tämän jälkeen ohjelma jatkuu linja-autokyydillä Lohjalle, jossa tutustutaan ihmisen ja alpakan välistä vuorovaikutusta käsittelevään Alpakkaoraakkeli-projektiin. Torstaina avataan myös kaksi näyttelyä: eri kaupunkien luovaan urbanismiin keskittyvä Weltstadt-näyttely Helsingin kaupungin kaupunkisuunnitteluvirasto Laiturissa, sekä STRATAGRIDS-ryhmän “Worlds Waiting to Happen” -näyttely MUU-galleriassa. Gaming the System –projektissa taas esitellään sekä julkisissa että yksityisissä tiloissa toteutettuja vuorovaikutteisia ja osallistavia taideteoksia.

Viikonlopun aikana kaupungilla kiertää HKL:n raitiovaunuun perustettu Festivaalikeskus. Tässä liikkuvassa festivaalikeskuksessa on mm. mahdollisuus tutustua mediataidejärjestö Kruksin kuratoimiin installaatiohin. Perjantaina Arcadassa järjestettävässä Living Chatter –konferenssissa keskustellaan festivaalin teemoista ja sisällöstä. Eri teemoja käsitteleviä työpajoja järjestetään joka päivä, esimerkiksi työpajat ihmisen ja ei-ihmisen välisestä tilasta, mesh-verkostoista, sekä sissi-tiedostonjakamisesta. Lauantaina järjestetään Pixelache-kirpputori, jonne kuka tahansa on tervetullut myymään tavaroitaan. Perjantai- ja lauantai-iltoina Mad House Helsingissä järjestettävät Pixelache–klubit tarjoilevat yleisölle kattauksen katarttista ja tanssittavaa klubiohjelmaa.

Living Spaces –festivaaliin liittyy kaksi rinnakkaista teemaa: Helsinki Outside-In ja Helsinki Inside-out. Helsinki Outside-In kokoaa yhteen useita jo toiminnassa olevia kulttuuritapahtumia, jotka on valittu ohjelmistoon niiden tilaa ja paikkaa kekseliäästi hyödyntävän luonteensa takia. Ohjelmassa nähdään mm. ruokaa ja kulttuurivaihtoa tutkiva Meidän ruokamme = meidän tarinamme –projekti, ääni– ja esitystaiteilija Juha Valkeapään olohuoneessaan esittämä 50 Years –esitys, osana Korkeasaaren Grey Cube Gallerioita nähtävä Zootopia Tour sekä kruunuhakalaisen asuintalon kellarissa järjestettävä Krunan Keikat –sarjan konsertti. Viisipäiväinen How to Inhabit a Transitory Space –projekti toimii MaaTilassa luovan ja kokeellisen tekemisen testiympäristönä. Näiden lisäksi festivaaliin sisältyy myös muita työpajoja, esitelmiä, hiustenleikkuuta ja muuta – katso täältä tarkempi ohjelma!

Sunnuntaina 27.9. festivaali siirtyy Helsinki Inside-Out –ohjelman puitteissa yksityistiloihin. Vuosina 2010–2014 järjestettyjen Camp Pixelache –leirien ideaa jatkava Inside-Out koostuu yleisön kuratoimasta ja toteuttamasta sisällöstä. Tavoitteena on löytää itsenäisiä, osallistavia ja yleisölle avoimia aktiviteetteja, jotka tapahtuvat normaalisti suljettujen ovien takana asunnoissa, studioissa, toimistoissa ja muissa yksityisissä tiloissa. Jokainen voi ilmoittaa mukaan oman tapahtumansa ja osallistua kokeiluun!

Lisätietoja

Jos haluat osallistua festivaalin toteuttamiseen vapaaehtoisena tai muuten osallistua festivaaliin omalla tapahtumallasi, ota yhteyttä festivaalin järjestäjiin sähköpostitse (festival@pixelache.ac) tai etsimällä sopiva yhteyshenkilö festivaalin yhteyshenkilöistä.


Pixelache-festivaali tapahtuu Suomen Opetus- ja kulttuuriministeriön sekä Helsingin kulttuurikeskuksen tuella.